sunnuntai 6. tammikuuta 2013

2012 parhaat palat

Vaikka vuosi vaihtuikin jo aikapäiviä sitten, päätin kuitenkin tehdä vielä koosteen vuodesta 2012. Kuvia selailemalla pääsin itsekin muistelemaan vuoden parhaita hetkiä.

 2012

 TAMMIKUU
 Vuosi alkoi mukavasti joukkueyöllä Idan luona, jossa tuli muutenkin vietettyä paljon aikaa. Lisäksi kävin muutaman kerran Rasmuksen vauvauinnissa ja Jumppakoulu-koulutuksen Milliksen kanssa.

 HELMIKUU
Helmikuussa leireiltiin Kisakalliossa ja vietettiin hiihtolomaa Himoksella.

MAALISKUU
Maaliskuussa alkoi kisakausi tulla lähemmäksi ja lähemmäksi. Aikaa kului harkkojen lisäksi Kisakatselmuksessa ja ekoissa kisoissa, joista ei jäänyt kisamenestyksen perusteella kovin hyvä maku. Koulussa mediatunneilla aloitettiin median päättötöitä ja me Roosan kanssa ryhdyimme toimittajiksi.

HUHTIKUU
 Huhtikuussa pääsiäislomalla Emman ja Kaisan kanssa cakeday, huonosti menneitä kisoja (ja toi ryhmäkuva mistä oon ilonen) ja omia kuvailuja. Peruskoulussa viimeisiä kuukausia. Täytin 16 vuotta.

TOUKOKUU
Vappu. Pikkusten ohjelmien hiontaa valmennuksessa, Erän asematapahtuma ja kevätnäytös, jota varten harjoiteltiin salassa esitysohjelma Maijalle. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo 9.75 Kaikenkaikkiaan haikea kevät.

KESÄKUU
 Lontoon matka Sinin kanssa, Erän kesäleiri, kotitreeniä ja maailman paras Eerikkilän ripari! :)

HEINÄKUU
Marjoja, mahtava määrä rippujuhlia, kesätreeniä ja lenkkejä, mökkeilyä sekä kiva purjehdusloma saaristossa.

ELOKUU
Treenit alkoivat, uusi joukkue, valmentaja ja ohjelma. Rinkileiri. Lukio ja siellä nasutus. Rasmuksen synttärit ja totta kai ihana Justimusfilmsiin törmääminen kirjojen metsästyksen tohinassa.

 SYYSKUU
 Treeniä, Sirkus Finlandiassa käväisy, Kisakallion hiontaleiri ja viikon syysloma!

 LOKAKUU
 Tähän kuuhun ei mahdu juuri muuta kuin koulussa raatamista, treenejä, valmennusta sekä joukkueilta Emman luona. :)
MARRASKUU

 Ekat kisat ja mun eka mitali! Pettymyksiä treeneissä, niistä ylipääsemistä. Mahtava aamunavausspektaakkeli ja kivat ja jännät mestikset Tampereella.

JOULUKUU
 Jumppakoulua Tampereen talvessa, joulunäytös, ohi vierähtävä joulu ja Boa Vistan matka!

Kaikenkaikkiaan varsin jännä, tunteita täynnä oleva vuosi. Ensi vuodesta kuitenkin mieluusti rutkasti parempi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille, jotka vaivautuvat kommentoimaan! :)